Kirjoittelu on jäänyt tosi vähälle viime aikoina (nokkelimmat sen ehkä keksivätkin!)

Pääsiäisenä kisattiin kolme starttia purinalla, kaksi ykkösissä ja yksi kakkosissa, Stella siis otti sen kauan kaivatun nollan, kaunista se ei ollut, mutta nolla kuitenkin nyt ollaan sitten rauhoituttu starttimäärien kanssa, ja Stella lupaileekin tällä hetkellä vähän juoksuja ainakin neiti merkkailee siihen malliin, että kohta alkaa. Kakkosissa ollaan startattu kolmen startin verran, niistä starteista ei ole jäänyt jälkipolville kerrottavaa, kahdelta radalta ohjaaja on itse ottanut hyllyn, mutta yksi rata menee koiran piikkiin, Stella karkasi lähdöstä--> ulos. Karjasin neidille ihan kunnolla kun näin sen varastavan, radan laidalta mulle kuitenkin kerrottiin, että neiti oli lähtenyt häntä pörheenä kävelemään mun perässä radalta, otti vissiin tosi paljon nokkiinsa?! :D

Tokoiltukkin ollaan, muutama hiljainen paikkamakuu ollaan saatu, mutta viimeksi eilen oltiin koulutuksessa, johon piti valita yksi liike, ja sitä sitten treenatiin. Mehän otettiin sitten paikkamakuu ja tosi hyvä, että otettiinkin Stella piippas ihan älyttömästi joka asiaan! Aluksi jätin Stellan paikkamakuuseen ja sieltähän sitä piippausta kuului. Kouluttaja oli samaa mieltä kuin minäkin, se ei ole ahdistunut! Iloinen uutinen, mutta se komentaa mua sillä piippauksellaan koska sillä on tylsää, eihän Stella muissa liikkeissä piippaa. Lähdimme siis muuttamaan asennetta paikkamakuuseen, haluttiin koiralle asenne, että paikkamakuukin on tekemistä mun kanssa ja se täytyy tehdä kunnolla. Stellan dominanssi loistaa siitä kuulemma hyvin pitkälle! :D

Meininki on siis nykyään se, että jos kuuluu pienikin piip missään, ilmotetaan asiasta Stellalle sanallisesti ja se viedään pannasta taluttaen muutaman metrin päähän makoilemaan ja odotetaan, että se on siellä hiljaa ja kokeillaan taas uudestaan.. Aika monta kertaa saatiin tehdä näin, ennenkuin saatiin kivan pitunen pätkä hiljasta oloa ja palkattua koira. 

Jotta edettäisiin tässä mahdollisimman nopeasti otetaan ankarampi ote, mikään ei tule enää ilmaiseksi, ovista Stella on aikaisemminkin kulkenut mun jälkeen ja ruokaa on pitänyt aina odottaa, että luvan kanssa saa vasta alkaa syömään joskus sen eteen on täytynyt tehdä töitä. Aamulla Stella kerran piippasi kun käskin sen maahan ennen ruokailua, neiti sai hetkeksi vaihtaa huonetta ja sitten kokeiltiin uudestaan, ei kuulunut ääntä laisinkaan! Näillä mennään nyt, tämä ainakin vaikuttaa ihan hyvältä, sillä Stellahan on todella dominoiva ja käyttää kyllä kaikki lipsumiset heti hyväksi.