Stellan kanssa ollaan harjoiteltu "kuolemista" ja seuraamista. Kuolemisesta Stella teki oman variaation, se ei laske päätänsä alas, mutta laittaa tassunsa suloisesti ns. "kerjäämis" asentoon, eihän siitä voi muuta kun palkata, kun toinen on niin suloinen, meillä siis "kuoleminen" ei ole ihan perinteinen. Stellan on myös vähän hankala pitää tassujaan siinä asennossa, niin se liikehtii kokoajan tuloksena enemmän kituvan näköinen koira kuin kuollut :D
Tänään oltiin Jyrin äidin kanssa hakemassa niille kakkuja, ja Stella pääsi mukaan, halusin minimoida mahdolliset tuhot, Stellalla on nyt parina päivänä taas ollutenergiaa ihan kamalasti. Ulkona otin seuraamista ja ainoana palkkana oli hihna, jota revittiin. Mutta se olikin kiva palkka, rekat jotka menivät ohi saivat Stellan välillä katsahtamaan taakseen, mutta nopeasti palautui katsekontakti. Sitte tapahtui jotain tosi pelottavaa, nimittäin kakkuja tuli kantamaan joku tuntematon täti, sillä oli siis oudon muotoinen möhkäle kädessä, ja hän päästi aivan "ihanan" riemunkiljahduksen kun näki Stellan. Stellaa alkoi pelottaa. Siinä se huuteli naiselle ja yritti lähteä kauemmas, hihna ei kuitenkaan sallinut. Haukkuminen loppui käskystä, mutta naisen luokse ei silti mennyt, olisi kyllä kiinnostanut, mutta se päästi niin kamalan oudon äänen, ettei totta. Ihan kivahan se on, ettei Stella säntäile tuntemattomien ihmisten luokse, mutta tämänkin tilanteen olisi voinut välttää, ai että ku ketutti. Stella on kuitenkin tähän mennessä ollut todella sosiaalinen ihmisiä kohtaan, tosin kukaan ei ole tollasia ääniä päästellyt. Enpä itsekkään kiljahtele koirilleni ihan tuohon tapaan.
Mustissa ja Mirrissä meni kuitenkin moikkaamaan myyjää ja yritti päästä toisia ihmisiäkin tervehtimään, eli ei niistä ihmisistä tämän kokemuksen perusteella mörköjä tule :) Onneksi.
Enpä tosin minäkään ihan hyvällä katsoisi jos joku tuntematon mulle kiljahtaisi innoissaan, kun näkisi mut kadulla, pitäisin sitä varmasti jonain sekopäänä. 

Stella ja Stellan tassut "kuolemisessa"



Onko nukkumapaikoissa jotain vikaa? Mahtaa Rockylla olla paikat jumissa.