Tänään kävin Rockyn ja Stellan kanssa pellolla. Mentiin ihan "uudelle" pellolle, kun toisella pellolla oli sauvakävelijöitä, enkä halunnut pitää koiria hihnassa. Jossain kaukana haukkui koira, ja Stellaa vähän jänskätti. Hengaili sitten mun jaloissa. Herra harmaa oli ihan omassa elementissään. Viipotti menemään pellon ympärillä olevassa metsässä. Näki ilmeisesti myös jonkun eläimen.
Stellalla oli pieniä ongelmia, koska mamma oli tiellä ja Rocky oli metsässä. Juoksi kokoajan meidän välilä. Ihana sää tuolla ulkona kyllä on. Harmi kun kohta pitää taas lähteä ajelemaan töihin.

Stella alkaa jo näyttämään ihan aikuiselta :)

Rocky on tuolla kaukana jossain, mutta mamma on tässä ihan lähellä :)

Herra harmaa, ja hänen käsitelty pantansa (Stella roikkuu siinä kokoajan kiinni)

Rockyn kanssa on jatkettu keskustelua luun syömisestä sängyllä, ei tahdo millään uskoa.

Ei yhtä ilman toista;
Stellan vatsa on jo muutaman päivän ollut ihan ok, mutta tänään ennen ulos menoa päätti Rocky oksentaa koko aamuruokansa ulos. Stella seiso vieressä ja ihmetteli.

Kadonneen veden mysteeri:
Olen miettinyt, miksi koirien vesikuppi tyhjenee niin kovin nopeasti, no vastaushan löytyy Stellan tassuista ja naamasta. Tasaisin väliajoin täytyy käydä vesikupissa uimassa. Ja Rokcya inhottaa juoda samasta vesikupista, missä tuo ipana on käynyt uimassa! On noi eläimet kyllä hauskoja :D