Tänään oli taas perinteinen agility- ja tokopäivä. Eli Mimmin tokotreenit ja Rockyn agitreenit. Lähdettiin hallille hyvissä ajoin, ja paikalla olikin vasta Manu-leikki. Eikä hallissa ollut sisällä ketään, niin nappasin Stellan ja menin sen kanssa halliin ottamaan seuraamista, istumista ja maahan menoa. Hyvin tyttö kuunteli, vaikka Manu olikin paikalla ja vähän myöhemmin sisään tulivat isovanhempani Lissun ja Oskun kanssa, yhtään ei kiinnostanut muut koirat. :) No, jottei ihan liian hyvin menisi, niin seinällä oleva sakemanninkuva oli sitten kuitenki aika hurja, sille piti huutaa. Kaikinpuolin jäi kuitenkin tosi hyvä maku tosta hallissa olosta, en olis kyllä uskonut Stellasta, että se osaa noin hienosti toimia, vaikka on ihan uusia häiriötekijöitä paikalla. Eihän Stella ole tätä ennen missään halleissa käynytkään.
Ja sitten se Mimmi.. *huoh* Mitä on maahan meno? :o Luoksepäästävyydessä antoi kouluttajalle tassua, paikalla olo, ei onnistu ei, kokoajan nousee kyynärpäät ylös. Ja vihoviimeinen tikki olikin sitten, kun Lissu lähti omalta paikaltaan, niin Mimmi nousi ylös, ja sitten nousi Windy, joka tuli heti rähisemään Mimmille. Tilanteesta selvittiin, mutta sen jälkeen keskittyminen 0. Hetki kasailtiin itseämme ja otettiin klikkerin kanssa turhia temppuja, että saan vähän kuulolle koiraa. Tämän jälkeen muistui se maahan meneminenkin! Luoksetulo ok, mutta liukas lattia vähän vaikeutti lähtöä, Mimmi suti hetken paikallaan :)
Rockyn agilty meni taas hyvin ukko oli innoissaan, tänään taas kontakti estettä, keppejä, putki, rengas ja hyppyjä. Nyt puomin ylösmeno/alastulo osa oli pöydän päällä. Eipä se menoa haitannut, taas saatiin hinkata moneen otteeseen, kun oli niin kauhea kiire alas hakemaan namia, että meinas unohtua ihan kokonaan takajalkojen olemassaolo. Omatoimisesti otettiin siis rengasta, putkea ja keppejä. Kepeillä saan jo itse ottaa vauhtia, eikä Rocky yritä tulla "aitojen" yli. Renkalla otan vielä kutsua, että saadaan varmaksi se. Putki alkaa jo sujumaan. Hyppyjä oli neljä ja ne olivat neliössä, kyllä taas naureskelin, kun molempien puolien hyppyjen jälkeen oli suora linja putkeen, eihän Rocky sinne mene, mutta kun olis Mimmi, niin ei tarvis paljoo kysellä.