Tänään oltiin ensin päivästä serkun synttäreillä, Stella jäi Jyrin kanssa kotiin.

Kun tultiin synttäreiltä päätettiin äidin kanssa lähteä Mimmin ja Stellan kanssa lenkkeilemään. Ainokin tuli mukaan, kiva että on vähän innostunut tästä koiraelämästä enemmänkin!

Stellalla ja Mimmillä sujui ulkona hyvin, ensin ei Stella millään meinannut uskoa, että se Mimmi ei nyt leiki, mutta sitten Stella keksi omaa tekemistä, kuten hyppiä kaikkia meitä vasten ja yrittää varastaa Ainon lapasia.

Mentiin pellolle ja otettiin vähän luoksetuloa pikkusen kanssa, tosi reippaasti tulee luokse, ja on tosi paljon vauhtia saanut lisää, ja liikkuminenkin on jo "ison"koiran liikkumista. Mimmi juoksenteli kanssa meidän väliä Stellan kanssa, tosin on se Mimmi vielä Stellaa nopeampi. Saa nähdä onko kauan.

Jatkettiin kävelemistä hihnassa tämän irrottelun jälkeen. Ihmisiä ja koiria tuli hyvin vastaan, otin Stellan kanssa "seuraamista" kun ihmisiä ja koiria meni ohi, oppis vähän, että niistä mennään ohi silloin kun mennään, ja kun leikitään niin sitten leikitään.

Hyvin pystyn jo pitämään välillä kättä ylempänä, ja silti tyttö kävelee sivulla ja katselee silmiin. (herkkujen suuri taikavoima?)

Stella on jo korkeampi kun Mimmi, harmi kun ulkona on niin pimeetä, niin ei sillä kameralla oikein mitään tee. Olisi ollut kiva laittaa pieni "vertailukuva" näistä kahdesta tapauksesta. Stella 3- kuukautta vs. Mimmi 9- vuotta.