Blogi on taas jäänyt unholaan, mitään sen suurempaa en nyt päivittele, mutta kerrottakoon että kisaamista on jatkettu taas juoksujen loputtua neljäs päivä viime kuuta korkattiin vuokkoset BAT:in kisoissa, tuomarina Savioja, ensimmäiseltä radalta parin esteen ohitus, ohjaaja ei viitsinyt korjata vaan mentiin vauhdilla melkein loppuun, loppusuoralla siis puomi jonka kontaktille Stella ei tahtonut pysähtyä-->ulos
Tokalla radalla päätin käskyttää kaikki kontaktit tiukkaan sävyyn, radalla ei ollut keppejä, mutta pöytä löytyi, pöytä vähän jännitti, kun koira tuli pöydälle suoraan U:putkesta, ja aika moni koira hyppäsi pöydän yli. Alku suht kiva, keinun kontakti ihan näppärä yksi rima alas, sen jälkeen muutamia esteitä välissä A:lla 2o2o suht hidas tosin, Pöytää ennen olevalla putkella sanoin "Stella" jo siinä vaiheessa kun Stellan ahteri näkyi vielä putkesta, ja mitä tekee kuuliainen pikkupaimen?! No kääntyy takasin, ja uudestaan putkeen käskytys vähän myöhemmin! Ja Stella osui kuin osuikin pöydälle ja pysyi vielä siinä, sen jälkeen puomi, ja varmasti kaikki hallissa olleet kuulivat mitä Stellan tulee tehdä puomin kontaktilla sen verran kovaan ääneen karjasin käskyn, mutta se pysyi! Tältä radalta siis kymppi.
Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa Hyvinkäällä kaksi starttia molemmilta radoilta hylly, ja molemmat laitettava ohjaajan piikkiin, mutta kontakti oli huomattavasti kivemmat kuin viimeksi!

Ensimmäinen rata;
Videoimisesta iso kiitos Erjalle! :)

Viime viikonloppuna oli Vuokkosilla kisat, itse olin kuumeessa mutta koira oli ilmoitettu paikalle, hyppärille lainaohjaajan kanssa ja agiradalle minun kanssa, mutta itse en sitten päässyt agiradallekkaan, Stella on kisannut Minnan kanssa aikaisemmin yhdet möllikisat ja viime syksynä Janakkalassa parivaljakko YRITTI päästä kahteen otteeseen radalle, ensimmäiseltä radalta Stella karkasi ja toisella radalla Stella varasti lähdöstä, joten niistä ei jäänyt käteen kovin paljoa, nyt oli koiralla enemmän kokemusta ja ohjaajakin oli tuttu ja pidetty ihminen! Tavoitteena oli se, että Stella suorittaisi Minnan kanssa edes yhden radan. Ensimmäisellä radalla tuli yksi kielto ja rima, tuloksena siis kymppi (ja kuten nokkelimmat arvata saattoivat, Stella suoritti radan Minnan kanssa!) Kävimme kävelemässä Stellan kanssa ratojen välissä, ja mä en ollut yhtään mitään vaan Minna oli maailman paras ihminen, minä en ollut enää mitään :/
Toinen rata olikin sitten oikein kivan näköinen hyppäri, naureskeltiin että siellähän on monen monta rimaa jotka voi ottaa alas! Mutta Stellapa päätti ettei rimoja tiputella, tokavikalle esteelle asti nolla alla, ja omistajan sydän hakkasi miljoonaa, tokavikana esteenä kepit ja Stellalle tulee aivopieru miten kepit suoritettiinkaan! Taas kerran tuloksena kymppi, voi apinaa! Mutta tavotteisiin päästiin ja se on kivaa se, sunnuntaina lähdetään koittamaan onneamme Lohjalle, josko sieltä sitten? Tai sitten ei..