Kaikenlaista on taas sattunut ja tapahtunut. Itse olen ravannut lääkärissä selvittelemässä mikä polvessani on vikana (taas), no nyt taisi jotain löytyäkkin.

Lauantaina käytiin Luukissa moikkaamassa Urho-veikkaa. Oli kakaroilla hauskaa! Urho oli jo isopoika. Melkoselkeä sukupuolileimakin erottui Urhosta :)
Lauralta sain kuvat, kun oma kamerani ei pitänyt pakkasesta. Järkkärin hankinta on jo mun osalta päätetty. Se tulee!




Illalla Jyri kävi Stellan kanssa tutustumassa kissoihin, ja me mentiin Rockyn kanssa Merville. Rocky sai riehua Avan ja Karpon kanssa. Kissojen kanssa tapaaminen oli menny kaikesta päätellen hyvin, koira tuli ehjänä kotiin. Jyri ei vaan asiasta kovin paljoa puhunut?:o

Sunnuntaina oli sitten siskon synttärit. Ja Stella pääsi sinnekkin mukaan. Ja siellä oli kivoja ihmisiä, jotka rapsuttaa ja joilta voi kerjätä. Mutta ehdottomasti paras oli Mimmin luu! Sen kanssa Stella viihtyi keittiössä todella pitkään.
Stella sai myös nähdä Ainon gerbiilit. Ne oli tosi outoja, mutta Stella heilutteli niille häntää. En tiedä mitä olis niille tehnyt, jos ne olisivat olleet ulkona terraariosta. Mimmin piilossa ollut metsästäjähän on löytynyt näiden gerbiilien myötä.