Perjantaina lähdettiin päivällä ajelemaan Mikkeliin kaverini luokse. Vietiin koirat pienelle lenkille ja vietettiin sitten itse iltaa.
Seuraavana päivänä mentiin hallille ottamaan niin agia kuin tokoakin. Aloitettiin keppitreenillä, ja kokoajan menee keppien suhteen paremmin. Ehkä me vielä joskus saadaan ne kuntoon. Tokossa otettiin ihan perusasioita, Noudossakin on tosi paljon intoa tällä hetkellä, kohta vois alkaa jo enemmän keskittymään siihen palauttamiseen.
Agi ei kuitenkaan jäänyt pelkkään keppitreeniin, tehtiin myös rataa.


ja taas kerran ei ole suhteet ihan kohillaan, mutta näkee siitä nyt jotain.

Kepit jätettiin tottakai välistä radalla, ja suoritettiin niiden sijasta puomi. Ainoa ongelma oli 5-6 väli, jossa yritin saada koiran kiertämään esteen keinun puolelta, lopputuloksena se, että koira on joka kerta keinulla. Sitten mulle kerrottiin, että eikös olisi fiksumpaa laittaa koira toiselta puolelta. Ja AHAA elämys oli valmis! :D Oli ihan huipputreenit, näitä lisää! :)

Tänään suunnattiin sitten kohti Lahtea mölliageihin. Rataa voisi oikeastaan kutsua möllihyppäriksi, koska radalla ei ollut yhtäkään kontaktiestettä, joka vaikeutti omaa elämää huomattavasti, koiran kun saa hanskaan hetkeksi kontakteilla ;D



Putkessa 5 ja 11 sai valita kumpaan päähän laittaa koiran menemään, mullahan oli suuret suunnitelmat, jotka eivät ihan onnistuneet. Mun ei pitänyt saattaa koiraa niin pitkälle kun sitten saatoinkin, jolloin tuloksena oli pienehkö yhteentörmäys. Ja ajatuskatkos, koira meni kuitenkin suunniteltuun päähän eli oikeanpuoleiseen. Itse järkytyin yhteentörmäyksestä niin pahasti, että unohdin liikkua kutos esteen taakse, ja sainkin sitten pinkoa sinne. Ja sitten taas samainen putki oli hankala, itse ohjasin Stellaa jotenkin tyhmästi ja se kerran vauhdissa pyörähti ympäri, mutta meni kuin menikin suunniteltuun päähän.
Tuloksena nolla (joo tosi säälittävä sellanen) ja ensin oltiin jaetulla kolmannella sijalla, mutta kun voittaja oli kilpaileva koira päästiinkiin jaetulle toiselle sijalle. Aikaahan meillä paloi noissa kämmeissä, kun Stella ei toiminutkaan ihan niinkuin olisin halunnut, ja oma ohjaus (taas kerran) kusi, mutta neiti käyttäytyi kisapaikalla hienosti, ja sillä oli tosi kiva vire. Sen varmaan kuulikin kaikki, kun Stella haukkui koko radan ajan.


taitava ipana, ja sen idiootti ohjaaja